hyvästi, rouva! hyvästi, hyvästi, matami jansen.gunhild käänsi päätään vielä kerta nyökätäkseen, mutta hänen jalkapohjansa olivat liukkaat.hän liukastui ja syöksyi alas portaita myöten.melkein tainnuksissa kannettiin hänet ylös ja vietiin kotiin.jalka oli taittunut.gunhild pyysi kuitenkin hartaasti tohtorilta, ettei tämä ilmaisisi kuinka hänen laitansa oli.kun rikhard ja lagerta tulivat, oli hän väkisinkin virkeän näköinen ja sanoi jalan vaan nyrvähtäneen sijoiltaan.hän ei tahtonut millään ehdoilla häitä lykättäväksi.kyllä minä toivun niin paljon siksi, että jaksan mukaan, sanoi hän, ja jollen, niin olen yhtä iloinen.minulla ei sitä paitse olekaan mitään huvia sellaisista hienoista pidoista, kun en saa olla passaamassa.hääpäivä oli käsissä.gunhildin täytyi yhä pysyä vuoteen omana.hänen voimansa olivat murtuneet.vanhuus ja haavakuume yhtyivät.hän kävi päivä päivältä heikommaksi; mutta kun rikhard ja lagerta kävivät häntä tervehtimässä, oli hän olevinaan virkeä, laski leikkiä ja hymyili.häätalossa oli juhlallisesti valaistu.gunhildin köyhässä huoneessa näytti myöskin juhlalliselta.kahdessa kirkkaaksi puhdistetussa messinkisessä kynttiläjalassa paloi kynttilät pöydällä vuoteen vieressä, ja kynttiläin välissä oli kukkakimppu, lagertan kaunein hääkukkio, jonka hän oli lähettänyt alas anopille.gunhildin pää lepäsi tyynyillä.vaaleita korkkiruuvikiharoita ympäröi kehys lumivalkeita kureiltuja nauhoja; keltaiset kasvot olivat kenties hieman keltaisemmat ja ryppyisemmät kuin tavallisesti, mutta kalpeilla huulilla väreili autuaallinen hymyily.sairaanhoitaja puuhaili hänen vuoteensa ääressä.vaunut seisahtuivat edustalle ja askeleita kuului eteisestä.gunhild kohotti päätänsä ja kuulteli.nämä askeleet tunsi hän niin hyvin, ne olivat rikhardin; mutta niiden vierestä kuului toiset kepeät askeleet.ovi aukeni, ja rikhard astui sisään lagerta käsivarressa.gunhildin silmät loistivat.siinä seisoi kaunis pari, mies uljas ja miehevä, vaimo kaino ja hymyilevä, myrttiseppele mustissa kiharoissa, joiden ympärillä leijaili kevyt morsiusharso.jumala siunatkoon teitä, lapset, jotka olette tehneet minulle sen ilon, että tulitte tänne tänä iltana.etpä usko kuinka lagerta oli levoton ennenkuin päivälliset päättyivät, äiti.tuskin sain häntä maistamaankaan jälkiruokaa, ainoastaan sen vuoksi että hänen mielensä paloi tänne näyttämään itseänsä kaikessa ihanuudessansa.eikö hän ole kaunis? gunhild kohosihen puoleksi.rikhard istui sängynlaidalla ja tuki häntä käsivarrestaan.ja hyvä on hän myöskin, sanoi gunhild ja ojensi käden nuorta morsianta kohti.lagerta laskeusi polvilleen sängyn viereen ottaen gunhildin kädestä kiinni.hänen valkoinen silkkisarsinen hameensa aaltoili pitkin lattiaa, ja hänen mustat silmänsä lepäsivät lemmekkäästi eukon ryppyisillä kasvoilla.sinä olet tekevä rikhardini onnelliseksi, sen tiedän, sinä olet rakastava häntä yhtä paljon kuin minä olen häntä rakastanut, eikö niin? sen olen tekevä, äiti? kiitos, lapset, tekemästänne viimeiset hetkeni niin onnellisiksi.kiitos, äiti, kaikesta mitä olet meidän hyväksemme tehnyt.nyt en voi muuta kuin rukoilla tulevaisuutenne edestä.herra olkoon kanssanne ja auttakoon teitä, niin teidän käy kyllä hyvin.hänen päänsä vaipui väsyneenä rikhardin olkaa vasten.hänet laskettiin hiljaa takaisin tyynyille.mutta nyt pitää teidän palata takaisin vierastenne seuraan, lapset.menkää nyt, minä olen väsyksissä, tarvitsen lepoa.minä olen käynyt niin paljon eläessäni.he puristivat hänen käsiänsä jäähyväisiksi.ovessa kääntyivät he vielä kerta.hän nyökkäsi iloinen hymy huulilla ja piti silmät kiinnitettynä lagertan morsiuskukkioon ja kuulteli, kunnes vaunujen jyrinä katosi kauaksi.silloin pani hän kädet ristiin, sulki silmät ja vaipui uneen, ja niin pääsi vanha gunhild lepoon, lepoon kaikesta taistelusta, ja sitä hän tarvitsi.hän oli väsynyt, hän oli käynyt niin paljon eläessänsä.taas on kulunut aikaa, mutta tätä nykyä kuluu aika nopeammin